Kyllä tänään ilahduin kovasti. Viime aikoina postimies ei ole tuonut minulle juurikaan postia. Jos sitä on tullut, se on lähinnä ollut mainoksia ja laskuja. Tänään luukusta kolahtikin postikortti! Kyllä sitä innostui. Harvemmin niitä kortteja kuitenkaan tulee. Jouluna tietysti, mutta eipä kovin moni lähetä enää esimerkiksi nimipäivä- tai pääsiäiskortteja. Pitkään on kyllä omissakin ajatuksissa ollut lähettää taas ryöppy postikortteja. On mukavaa piristää ihmisten arkea. Ja kun kortteja lähettää vaikka kymmenen, niin kyllä sieltä jossain vaiheessa tulee muutama takaisinkin.

Eilen oli myös ilahduttava tapahtuma. Tanssiesiintymistä varten olin pukenut kimaltavaan unelmaan. Pieni tyttö tuijotti minua suurilla silmillään suu auki. Sitten hän totesti: "sä olet kaunis". Valitettavan harvoin sitä kuulee olevansa kaunis. Lapset ovat siitä ihania, että he uskaltavat sanoa kaiken ääneen. Moni meistä aikuisista saattaa mielessään ajatella, kuinka kaunis toinen on, mutta ei välttämättä tule sitä sanoneeksi ääneen.

Päivän haasteena heitänkin sen, että sano lähemmäisillesi, että he ovat kauniita, tärkeitä tai rakkaita. Ja lähetä sitten vielä pari postikorttia matkaan.